• suunnittelu

    Tältä ne näyttävät valmiina

    Meidän yhdestä tontista on käytännöllisyyden vuoksi tehty kaksi. Kummallekin tulee kuusi taloa ja välissä on parkkipaikka. Parkkipaikan tai montakin sai ostaa jos halusi. Osalla on autotalli tai parkkis omalla pihalla, meillekin mahtuu ehkä joku pikkuauto talon eteen, mutta äidin minivan saa oman paikan parkkikselta, jos se silloin vielä on talossa. Esikoinen haaveilee sen vaihtamisesta näppärämpään, äiti! Tarkoittaa luultavasti oikeasti jotain sporttisempaa ja nuorekkaampaa.

    Kuvat Jämerältä. Kaikki talot on suunnitellut arkkitehti Kirsi Lehtonen.

    Townhouset Tuusulan asuntomessut 2020

    Viime viikonloppuna tonteilla näytti tältä.

    Kuvassa meidän talo näyttää aika vaaleanpunaiselta, mutta se on oikeasti harmaampi. Kuopuksen mielestä voisi olla vielä vaaleanpunaisempi.

  • suunnittelu

    Ensimmäiset suunnitelmat

    Ensimmäiset suunnitelmat talosta arkkitehtimme Kirsi Lehtonen teki kuuden hengen perheelle. Jokaiselle neljälle lapselle oma huone, mutta väliseinät niin että ne voisi purkaa myöhemmin tai muuten ottaa tiloja muuhun käyttöön, kun lapset muuttavat pois kotoa. Vuosien kuluttua meillä olisi tilava ja avara koti kahdelle aikuiselle. Pihalle suunniteltiin lisäksi Jarin haaveilema pihasauna ja samaan rakennukseen työhuone minulle, koska täällä olohuoneen nurkassa ajatus pätkii ja joku keskeyttää koko ajan. Toisessa kerroksessa oli olohuone, avokeittiö, makuuhune ja wc. Makuuhuoneesta olisi saanut myöhemmin lisää tilaa oleskeluun. Kolmas kerros oli kirjastoparvi, jossa olisi aluksi kaksi makuuhuonetta, myöhemmin avonainen tila. Unelmakoti.

    iii

    iii

    PS. Huomasin Jämerän sivuilta, että kaksi rakennuspaikkaa olisi vapaana. Nappaa ja rakenna oma unelmakotisi maalle metsäpolun varrelle, mutta lähelle kaikkea. Rakentaminen yhdessä ja asuntomessurakentajan edut tuovat todella hyvin säästöä, hintaesimerkkejä löytyy täältä.