• suunnittelu

    Ensimmäiset suunnitelmat

    Ensimmäiset suunnitelmat talosta arkkitehtimme Kirsi Lehtonen teki kuuden hengen perheelle. Jokaiselle neljälle lapselle oma huone, mutta väliseinät niin että ne voisi purkaa myöhemmin tai muuten ottaa tiloja muuhun käyttöön, kun lapset muuttavat pois kotoa. Vuosien kuluttua meillä olisi tilava ja avara koti kahdelle aikuiselle. Pihalle suunniteltiin lisäksi Jarin haaveilema pihasauna ja samaan rakennukseen työhuone minulle, koska täällä olohuoneen nurkassa ajatus pätkii ja joku keskeyttää koko ajan. Toisessa kerroksessa oli olohuone, avokeittiö, makuuhune ja wc. Makuuhuoneesta olisi saanut myöhemmin lisää tilaa oleskeluun. Kolmas kerros oli kirjastoparvi, jossa olisi aluksi kaksi makuuhuonetta, myöhemmin avonainen tila. Unelmakoti.

    iii

    iii

    PS. Huomasin Jämerän sivuilta, että kaksi rakennuspaikkaa olisi vapaana. Nappaa ja rakenna oma unelmakotisi maalle metsäpolun varrelle, mutta lähelle kaikkea. Rakentaminen yhdessä ja asuntomessurakentajan edut tuovat todella hyvin säästöä, hintaesimerkkejä löytyy täältä.

  • suunnittelu

    Talon väri

    Viis talotekniikasta, haluan miettiä talon rappauksen värin ensin.

    Koska naapurusto on lähes seinä seinässä kiinni, on päätetty, että vierekkäiset talot eivät ole samanvärisiä. Meillä on kaksi naapuria, joista toinen haluaa valkoisen tai mahdollisimman vaalean, eli meille ei tule valkoinen. Toisilta en ole vielä kysynyt, enkä tiedä ovatko he edes asiaa miettineet. Jonkinlaisen yhtenäisyyden saavuttamiseksi pysytellään kuitenkin samalla värikartalla. Meillä on kolme vaihtoehtoa, joista äänestämme.

    Ylin on Utu. Kaikki utu-värit ovat, no yllättäen, utuisia ja kauniita, mutta ehkä liian samanvärisiä? Liikaa Suomen puolivuotisen talven värisiä?

    Toinen vaihtoehto on Kesäpäivä, lämmin ja kirkas, ja toinen suosikkimme. Jos tyttäreni saisi päättää, talorivit maalattaisiin sateenkaareksi ja meidän talon väri olisi kai sitten vihreä, jos vasemmalla olisi punainen, sitten oranssi ja keltainen, mutta epäilen, ettei idea saa kannatusta.

    Viimeinen vaihtoehto on Maa, jossa kaikki sävyt ovat tietysti hyvin maanläheisiä. Nyt syksyllä kun tätä maanläheistä värimaailmaa riittää, niin se ei aivan yllä suosikiksi, vaikka tuossa on tosi kivoja värejä. First things first ja sitten google ja päälämmitysjärjestelmä, huoh. Ehkä haku omakotitalo + lämmitys + ekologinen + halpa + helppo käyttää + ei tarvitse huoltaa usein?

  • me

    Elämä ja unelma palasiksi

    Päivä sen jälkeen, kun saimme uuden kotimme ensimmäiset kuvat, upposimme painajaiseen. Rakas mieheni ja neljän lapsemme isi huikkasi menevänsä päivälevolle, eikä enää herännyt. Nelikymppinen terve mies menehtyi noin vain.

    Nyt siitä hirveästä päivästä on kulunut kuukausia, ja me olemme päättäneet jatkaa Jarin unelman totetuttamista, vaikka se pelottaa, tuntuu ylivoimaiselta, budjetti pienenee roimasti ja koko elämä tuntuu olevan raiteiltaan.

    Me rakennamme sen kodin, jonka sinä meille tahdoit rakentaa.

     

     

    Kerran keväällä 2015, kun kaikki oli vielä hyvin

     

  • me,  projekti

    Asuntomessurakentajiksi?

    Kävimme Asuntomessuilla yhdessä ensimmäisen kerran kesällä 2000 Tuusulassa. Perheeseemme kuului silloin vain me kaksi opiskelijaa ja asuimme Helsingissä. Olimme pohtineet ensimmäisen oman kodin hankkimista, mutta rakentaminen tuntui vielä tavoittamattomalta haaveelta. Messutalo maksoi yli miljoona markkaa!

    Messuilta jäi parhaiten mieleen varmaan Tuusula. Vuotta myöhemmin kannoimme tavaramme ja vauvamme ensimmäiseen omaan kotiin Tuusulaan ja viisi vuotta myöhemmin olimme rakentaneet ensimmäisen talomme. Täydellisen sopivan kahdelle aikuiselle ja kolmelle pienelle lapselle: puiston reunalle, lähelle päiväkotia, hyvin kulkuyhteyksen päähän työpaikoista, isolla kodinhoitohuoneella, ja eteisellä, johon mahtuu vaivatta vaikka tuplarattaat.

    Nyt yli kymmenen nopeasti kulunutta vuottta myöhemmin meillä on kaksi aikuista, neljä isoa lasta ja koira. Lasten huoneet ovat isoja, mutta kukaan ei enää levitä lattialle autorataa ja Lego-kaupunkia. Kaikille ei ole omaa huonetta. Toisen vanhemman työt ovat muuttaneet lähes kokonaan kotiin, mutta työhuonetta ei ole.

    Kun kuulimme, että Asuntomessut ovat Tuusulassa taas vuonna 2020, syttyi haave ja ajatus: uusi koti? Sopivampi tälle joukkiolle ja tulevaisuuteen.

    Sellainen nousee Rykmentinpuistoon vuonna 2020 ja tämä blogi kertoo sen tarinan. Tervetuloa mukaan!