• me

    Nuoruuden kivitalounelmia

    On vuoden 1993 syksy ja lukion kolmannen luokan kuvaamataidon tunti. Olen päättänyt kurssin lopputyönä suunnitella talon, koska arkkitehdin ura on jo vuosia ollut ensisijainen tavoitteeni. Talon lisäksi huonekalujen ja autojen muotoilu täytti luonnoslehtiöni sivuja. Luova ja taiteellinen ala jäi haaveeksi, tarina josta saisi helposti muutaman omankin postauksen. Nyt keskitytään kuitenkin nuoruuteni talohaaveisiin ja katsotaan löytyykö niistä mitään yhtymäkohtia nykypäivään ja 25 vuotta vanhemman, perheellisen miehen tulevaan asuntomessutaloon.

    Ensimmäisessä kuvassa on talon alakerta. Mukavuuteen on selvästi panostettu, talosta löytyy kunnon saunatilat porealtaalla ja takkahuone. Keittiön baaripöytä ja kapeaksi jäävä ruokailutila ei oikein toimisi neljän lapsen kanssa, menevälle poikamiehelle varmasti toimiva ratkaisu. Työhuone on plussaa, olenkin vahingossa huomioinut etätyön tarpeet. Eteinen on aivan liian pieni ja avoin jos siinä on tarve säilyttää rattaat tai kolmekymmentä paria kenkiä.

    Siirrytään yläkertaan. Oleskelutiloihin on panostettu ja tilan jatkeena on vielä näyttävä parveketerassi. Tässä talossa on selvästi varauduttu pitämään bileitä. Makuuhuoneita on sentään kaksi, ehkä siis yhdelle lapselle olisi tilaa. Ainoana lapsena kasvaneena en selvästikään osannut varautua suuremman perheen tarpeisiin. Varastosta tulee plussaa.

    Lopuksi vielä julkisivut.

    Eipä olisi tästä talosta tullut toimivaa kotia meidän perheellemme. Eikä tullut minusta arkkitehtia joten jätetäänpä suosiolla messutalomme suunnittelu arkkitehtimme Kirsin osaaviin käsiin.

  • me,  projekti

    Asuntomessurakentajiksi?

    Kävimme Asuntomessuilla yhdessä ensimmäisen kerran kesällä 2000 Tuusulassa. Perheeseemme kuului silloin vain me kaksi opiskelijaa ja asuimme Helsingissä. Olimme pohtineet ensimmäisen oman kodin hankkimista, mutta rakentaminen tuntui vielä tavoittamattomalta haaveelta. Messutalo maksoi yli miljoona markkaa!

    Messuilta jäi parhaiten mieleen varmaan Tuusula. Vuotta myöhemmin kannoimme tavaramme ja vauvamme ensimmäiseen omaan kotiin Tuusulaan ja viisi vuotta myöhemmin olimme rakentaneet ensimmäisen talomme. Täydellisen sopivan kahdelle aikuiselle ja kolmelle pienelle lapselle: puiston reunalle, lähelle päiväkotia, hyvin kulkuyhteyksen päähän työpaikoista, isolla kodinhoitohuoneella, ja eteisellä, johon mahtuu vaivatta vaikka tuplarattaat.

    Nyt yli kymmenen nopeasti kulunutta vuottta myöhemmin meillä on kaksi aikuista, neljä isoa lasta ja koira. Lasten huoneet ovat isoja, mutta kukaan ei enää levitä lattialle autorataa ja Lego-kaupunkia. Kaikille ei ole omaa huonetta. Toisen vanhemman työt ovat muuttaneet lähes kokonaan kotiin, mutta työhuonetta ei ole.

    Kun kuulimme, että Asuntomessut ovat Tuusulassa taas vuonna 2020, syttyi haave ja ajatus: uusi koti? Sopivampi tälle joukkiolle ja tulevaisuuteen.

    Sellainen nousee Rykmentinpuistoon vuonna 2020 ja tämä blogi kertoo sen tarinan. Tervetuloa mukaan!